keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kuvia ja ajatuksia kuluneelta kaudelta

Välinekausi on nyt saatu päätökseen ja olemmekin jo kääntäneet katseet kohti kevään haasteita. Valerien kausi sisälsi paljon onnistumisia niin kisamatoilla kuin treeneissä. Mieleenpainuvin muisto syyskaudelta on monelle varmasti Cailap Cupissa ansaittu 1.kategoria ja mitalit. Syksyn aikana tytöt ovat kehittyneet niin yksilönä kuin joukkueenakin. Kauden alussa hankalaltakin tuntuneet osat onnistuivat jo loppukaudesta hienosti ja kehitys kevättä varten on ollut hienoa. ,Vaikka pääkisat meidän osaltamme jäikin väliin kisahallissa syttyneen tulipalon takia, olemme erittäin tyytyväisiä kauteemme.   

Odotamme jo innolla ensimmäistä kauttamme 12-14-vuotiaiden sm-sarjassa. Uusi ohjelma opetettiin tytöille viime viikonloppuna. Ohjelmasta voimme paljastaa sen verran, että keväällä tullaan näkemään hieman erilaista Valerieta;-) Lisäksi saimme tällä viikolla kuulla, että joukkueemme valittiin edustamaan sarjaamme Ovo Cup-kilpailuun, huikeita uutisia!! Onnittelut myös sarjamme muille valituille! 

PS. Sunnuntaina 20.12 järjestetetään Lahjan Tyttöjen joulunäytös, jossa myös meidät voi bongata veikeinä hatuntekijöinä. Tervetuloa nauttimaan ihanista esityksistä!

 photo 12346669_10208168087069561_874403476_n_zpsd4xdcgrz.jpg
 photo 12335881_10208168087349568_1636384466_n_zpsseszgmp5.jpg
 photo 12325013_10208168087149563_1149521848_n_zpsaogworwh.jpg
 photo 12335961_10208168087229565_1707691873_n_zpsjaeftlww.jpg
 photo 12346641_10208168086149538_585318258_n_zpsahzcedtw.jpg
 photo 12348324_10208168086749553_137536155_n_zpsfggwtka9.jpg
 photo 12348269_10208168086629550_1309094310_n_zpsxnbq0sc7.jpg
 photo 12355130_10208168087629575_1074589225_n_zpskumrh2ua.jpg
 photo 12348572_10208168086389544_1350296782_n_zpstiyqyphb.jpg
 photo 12358166_10208168086549548_399006401_n_zpsdik4eycy.jpg
 photo 12366737_10208168086909557_1594250320_n_zpswoocvhxr.jpg
 photo 12335982_10208168086069536_2031903021_n_zpsvmwc4t8n.jpg